NefR's Grimmjow
Nimi: NefR's Grimmjow "Into"
Syntymäaika: 30.5.2007, 3-vuotias
Rotu: Parsonrussellinterrieri, uros
Väritys: Tricolour
|
Säkäkorkeus: 35 cm
Isä: Vandill's Ákimann(evm)
Emä: Grimhildr (evm)
Kasvattaja: NefR's (Norja, evm)
|
Luonne
Ensimmäinen parsonimme, Into, on kotoisin Norjan etelärannikolta, jonne se jätti neljä pentuesisarustaan. Lentokone oli Inton mielestä hurjan äänekäs ja pelottava, josta johtuen pientä arkuutta meteliin oli alussa, mutta kovalla totuttamisella ja rohkaisuilla se on saatu karsittua pois. Into ei enää piiloudu kävelyttäjän jalkojen juureen esimerkiksi kaukaa kuuluvan pamauksen jälkeen, vaan jatkaa ylpeänä matkaansa eteenpäin.
Poika osoitti myös riistaviettinsä hyvin vahvaksi kohdattuaan ensimmäistä kertaa ketun. Murinaa ja örinää, muutama haukahdus, mutta se ei tuntunut haluavan hyökätä ketun kimppuun. Tulemme jatkossa käyttämään Intoa luolakokeissa, jos ne osoittautuvat hyväksi harrastuslajiksi muiden (agility, mejä ja näyttelyt) ohella.
| Vandill's Ákimann |
Edmundr |
| Sigrdrifa |
| Grimhildr |
Vakri |
| Kreimhildr |
Jälkeläiset
Intolla ei ole vielä jälkeläisiä
Tuloskalenteri
| NÄYTTELYT |
| PIVIKO, FIN | Minnea 01/09/07 | 2. SERT | 3. SERT |
| PIVIKO, SWE | Kati 11/09/07 | Kati 22/12/07 | 3. SERT |
| MEJÄ |
| Järjestäjä | Päivämäärä | Tuomari | Tulos |
| AGILITY |
| Vaaksi | 10/11/07 | Spark | 2., VKUMA |
| Trival | 16/11/07 | Spark | 3., VKUMA |
| CACIBIT |
| Suomi | 01/09/07 | PIVIKO | Minnea |
| Ruotsi | 11/11/07 | Saaren Sankarit | Kati |
| Ruotsi | 22/12/07 | Zhili-Bili | Kati |
| MUUT |
| WolfTame | 23/08/07 | Kati | 90p. BH |
Arvostelut, muut sijoitukset
RYP1 x 2, RYP2 x 1, EH1x2
Minnea: "Maskuliininen kokonaisuus. Kaunis pää ja vahva säkä. Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Hyvä väritys."